torstai 28. tammikuuta 2016

Paljonko niitä kananmunia kannattaisi syödä?

 Kananmunakeskustelu on käynyt kuumana oikeastaan jo muutaman vuoden. Mielipiteitä satelee suuntaan jos toiseen, vähemmästäkin menee ihan sekaisin! Löytyykö vastaus totaalikieltäytymisestä tai suurkulutuksesta? Kuinka paljon niitä kananmunia siis kannattaisi syödä?


Suurin vastakkainasettelu lienee jälleen virallisen tahon ravitsemustieteilijöiden ja niin kutsuttujen vaihtoehtoisten suuntausten suosijoiden kesken. Ravitsemussuosituksissa suositellaan kananmunien käyttömääräksi 2-3 kappaletta viikossa, monissa ruokavaliosuuntauksissa puolestaan voidaan mutustella saman verran kananmunia päivittäin! Mistä näin räikeä ristiriita?
Monet ravitsemussuosituksia kritisoivat paheksuvat kananmunan "demonisointia" ja toisaalta sen ymmärränkin. Onhan kananmuna itsessään ihan huikea ravinnepommi! Se sisältää lähes kaikkia vitamiineja, hyvälaatuista proteiinia ja melko kohtuullisesti energiaa [1] Lisäksi suuri osa sen rasvasta on itseasiassa pehmeää rasvaa, kovan rasvan määrän ollessa noin kolmanneksen kananmunan kokonaisrasvamäärästä. Kolesterolia yhdestä kananmunasta löytyy noin 200mg.

Voisimme jälleen palauttaa mieleen, että ravitsemussuositukset on suunnattu väestötason ohjenuoraksi. Ne eivät siis sellaisenaan sovellu yksilön ravitsemusneuvontaan. Miksi tämä väestötason suositus sitten suosittelee verrattain alhaista kananmunien käyttömäärää? Suomalaisilla on valitettavasti melko kehno geeniperimä sydän- ja verisuonisairauksien riskien suhteen peilattuna. Suomalaisista jopa joka kolmannella on geenimuoto, joka on yhdistetty korkeampaan kolesterolitasoon ja dietaarisen kolesterolin parempaan imeytymiseen [2]. Tämä siis käytännössä tarkoittaa, että ravinnosta nautittu kolesteroli varastoituu tehokkaammin maksaan sekä vähentää maksan omaa kolesterolisynteesiä ja LDL-reseptorien ilmentymistä. LDL-kolesteroli ei pääse tällöin poistumaan verestä, mikä johtaa luonnollisesti LDL-kolesterolipitoisuuden nousuun.
Tälläisen geeniperimän omaavalle kananmunien runsas kulutus ei siis ole välttämättä kovin hyvä juttu.
Kananmunien vaikutus omiin kolesterolitasoihin on melko helppo mitata: Vältä aluksi kananmunia parin viikon ajan ja käy lopuksi mittauttamassa kolesterolisi. Sen jälkeen syö pari viikkoa reilummin kananmunia ja toista mittaus. Jos kolesteroliarvo selkeästi pomppaa, voi olla ettei kananmunien runsaampi syönti ole kohdallasi kovin järkevä ratkaisu. Jos muutosta taas ei tapahdu, voit popsia munia melko vapaasti!

Blogin lukijat varmasti ovat jo alkaneet hahmottaa mun linjausta ravitsemusasioihin: Pyrin kohtuuteen asiassa kuin asiassa. Sama pätee mielestäni myös kananmunien käyttöön. Minun on jotenkin vaikea uskoa, että kananmunat osana monipuolista ruokavaliota olisivat yksinään kenenkään hyvinvoinnin esteenä tai takeena. Jos ruokavaliosta löytyy monipuolisesti kasviksia, hedelmiä ja marjoja, pehmeän rasvan lähteitä, vähärasvaisia proteiininlähteitä ja kuitupitoista purtavaa, ei sitä pari kananmunaa kyllä kaada. Kunhan ruokavalio ei koostu pelkistä kananmunista aamusta iltaan!
Itse syön yleensä yhden kananmunan päivittäin. Jossain kohtaa söin kolmekin kananmunaa joka päivä, eikä kolesterolini silti kohonnut korkeaksi. Itselleni kananmunat siis sopivat hyvin, mistä olen oikein onnellinen! Tätä ei kuitenkaan voi yleistää, sillä tämäkin on vain yhden yksilön kokemus.
Vältetään siis fanaattisuutta suuntaan jos toiseen! Mitenkäs teidän kananmunien käyttönne? :)

8 kommenttia:

  1. Moi! Ei kyllä liity nyt kanamunien syöntiin tämä minun kysymys/postaustoive, mutta olisi kiva jos kirjoittelisit jotain proteiinipatukoista. Lähinnä siis siitä, mitä patukoita suosittelet ensisijaisesti ja millaisessa tilanteessa käytettäväksi. Ainakin Quest bar-patukat ovat ilmeisesti ravintoarvoltaan hyviä ja monien ravitsemusterapeuttienkin suosittelemia. Kiitos kivasta ja hyödyllisestä blogista. Jotain ruokapäiväkirjapostausta kuvineen olisi myös mukava lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkamoi! Kiitos paljon toiveista :) Katsotaan millaisen inspiraation saan kyseisistä aiheista. Ruokapäiväkirjapostausta olen joskus toteutellutkin, mutta päivitetympää versiota voisin laittaa piakkoin. Proteiinipatukoista minulla ei välttämättä ole hirveästi sanottavaa, mutta voin perehtyä aiheeseen!
      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Vaihteleevaa on ollut kananmunien käyttö. Jossain vaiheessa meni 2 kpl/päivä. Kolesteroli oli silti enimmillään 4, josta vielä HDL:ää yli 2. Kuulun siis ilmeisesti niihin onnekkaisiin, joilla ei ole Apo E 4 -alleelia (?). Tällä hetkellä syön kananmunaa minimaalisesti, eli lähinnä ruoissa, joihin olen sitä sattunut laittamaan. Mun suolisto ei tykkää kananmunasta enää yhtään ja siksi on tullut jonkinlainen inho sitä kohtaan (harmittaa esim. että mulla on pakkasessa leipää ja porkkanalaatikkoa, joissa on kananmunaa, kun ilmankin olisi voinut tehdä). Varmaan jossain vaiheessa kokeilen kanamunaa takaisin enemmän, mutta nyt välttelen niin paljon kuin mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps no sulla ei siis tosiaan taida olla tuota Apo E 4 (Just näin!). Ikävä kuulla ettei suolistolle oikein kananmunat sovi, ne kun ois niin helppoa ruokaa. Muistelisin lukeneeni että erityisen runsas käyttö voi aiheuttaa jonkin asteista herkistymistä, voisiko kyse olla siitä? Tietysti vatsaoireilu voi liittyä myös kananmunan sisältämiin rikkiyhdisteisiin, olivatko vaivat samanlaisia keitetyistä/paistetuista munista?
      Kannattaa toki kokeilla uudelleen kun masu on rauhoittunut :)
      Kiitti kommentista Leijis!

      Poista
    2. Juu kaikissa muodoissa ihan sama ongelma :-(. Epäilen niitä rikkiyhdisteitä syyksi. Mut onneks maailmassa on sentään muutakin ruokaa ja leipoakin voi ilman. Olis vaan helpompi syödä ulkona, jos ei tarttis FODMAP-juttujen lisäksi miettiä tätäkin mm. leivonnaisissa. Mutta suolistojututhan ei ole staattisia tiloja, joten mistä sitä tietää, jos vaikka jossain vaiheessa taas kestäisi paremmin.

      Poista
    3. Hmmm, yleensä ne rikkiyhdisteet on ongelmallisimpia keitetyissä munissa, kun ne jäävät ikään kuin loukkuun sinne tiiviin kuoren sisälle. Paistaessa niiden ainakin teoriassa pitäisi sopia paremmin, kun tapahtuu haihtumista! Mutta onpa kurjaa, ettei missään muodossa tunnu sopivan :/
      Onhan tuossa FODMAP-ruokavaliossa jo itsessään paljon hommaa, siihen kun vielä yhdistää kananmunat... HUH :D

      Poista
  3. Kiva, kun löytyi pohtimastani aiheesta postaus heti, vaikka sattumalta tulinkin ekaa kertaa blogiisi vierailulle :). Syön muutoin melko vegaanisesti, mutta tosiaan yksi kananmuna menee päivässä, ja oonkin pohtinut, että voiko kolesterolini nousta epäterveelliselle tasolle, mutta toisaalta en syö mitään muita kolesterolia nostavia asioita, niin luulisi, ettei ole vaarallista. Ainakin täysin vegaaneilla on yleensä kolesteroliarvot kohdillaan. Pitää ehkä jossain vaiheessa käydä varmuuden vuoksi mittaamassa, niin saa samalla tietää rauta-arvotkin. Mukavaa talven jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mahtavaa että löytyi vastaus pohdintoihisi! Eipä kolesterolin mittauttamisesta ainakaan haittaa ole, saat samalla mielenrauhan :) Mikäli ruokavalio on muuten kunnossa, en jaksaisi uskoa kananmunan nostavan kolesterolitasoasi liiaksi. Tosin jos on pitkään noudattanut hyvin kasvispainotteista ruokavaliota, äkillinen kolesterolipitoisten tuotteiden lisääminen saattaa pompsauttaa kolesteroliarvoja ylöspäin, sillä "normaalitilaan" verrattuna kolesterolin kulutus lisääntyy suuresti :) mutta tosiaan, mittaamalla sen tietää!
      Oikein mukavaa talven jatkoa sullekin Annika!

      Poista