Ääripäistä ja kehoihanteista

Taidamme osana ihmisluonnettamme olla taipuvaisia ääripäiden korostamiseen. Kun mietitään vaikka Gaussin käyrää: Sekä häntäpäässä että kärjessä on se pieni porukka joka poikkeaa. Ne tosi huonot ja ne tosi hyvät. Näitä korostetaan tarpeettoman paljon ja keskimääräisiä suorituksia ei juurikaan huomioida. Entäs se kaikki keskellä oleva massa?  Me normaalit tyypit, jotka pärjäämme okei?

 

Ääripäiden korostaminen näkyy myös elämäntavoissa. Joko olet gramman tarkalla ruokavaliolla/muuten vain kaikettomalla dieetillä tai sitten olet täysin retuperällä sohvannurkassa sipsipussin alla. Joko tehdään 5 salitreeniä ja 3 aerobista tai sitten ei jakseta nostaa pebaa ylös ollenkaan. Nukutaan joko todella onnettomia 5 tunnin yöunia tai sitten täydellisesti 10+.
Tiedättekö, uusi vuosi, uusi minä: Mennään sohvaperunasta fitnesspimuksi sormien napsautuksella. Kehoihanteissa on siirrytty pyylevistä muodoista luurangon laihan kautta muhkeiden muskelien ihailemiseen. Koska alamme jälleen ihannoida pehmeämpää kroppaa?

Valtaosalle väestöstä fitnessihanne ei ole realistinen terveyden, jaksamisen ja ajankäytön kannalta. Miksi sen edes tulisi olla? Hyvässä kunnossa voi vallan mainiosti olla ilman liiallista rasvaprosentin tuijottelua, keittiövaakaa ja sataa tuntia treeniä viikossa. Tiedän että itsekin tässä kärjistän ja että fitnessharrastuksen voi toteuttaa myös järkevästi ja terveellisesti. Valtaväestön kuva sen tyylisestä elämäntavasta on kuitenkin salilla asumista, elämistä parsakaalilla, kanalla, rahkalla ja puurolla sekä aamuaerobisten vääntäminen itku kurkussa tyhjällä vatsalla. Korostin tuolta tuon harrastusosuuden, fitnesskilpailu on taas ihan oma asiansa ja kaukana terveellisestä.

Itseäni aina välillä ärsyttää ihan huolella tämä ääripääajattelu ja liiallinen kärjistäminen ravitsemusasioissa. Ei voi sanoa että maito on aina paha tai aina hyvä, vilja ei sovi kaikille ja toisille passaa ihan mainiosti, jotkut taas voivat paremmin ilman lihaa. Asiat eivät koskaan ole niin mustavalkoisia. Paitsi että kasvikset ovat terveellisiä. Piste. Useimmiten erilaisten ruokavaliotrendien kohdalla törmää ajattelutapaan, jossa ennen dieettiä kaikki oli päin p*rsettä ja nyt uuden ruokavalion myötä kaikki onkin ihanaa! Mitä jos nämä positiiviset muutokset olisikin saanut aikaan pienemmillä ruokavaliofiksauksilla? Onko tarpeen kääntää koko ruokaympyrä päälaelleen vai voisiko olla järkevää muokata ruokatottumuksia palanen kerrallaan?
Usein myös verrataan omaa kaiketonta ruokavaliota aiempaan "ravitsemussuositusten mukaiseen" ruokavalioon ja kerrotaan kuinka olotila parani niin valtavasti. Heittomerkeissä siksi, että harvoin on oikeasti noudatettu ravitsemussuosituksia vaan ennemminkin vallalla olevaa mielikuvaa suositusten sisällöstä. Tiedätte varmaan myytin kuudesta leipäpalasta päivässä? Valtaosa erilaisten dieettien tuomista eduista on linkittynyt niinkin yksinkertaisiin asioihin kuin ateriarytmin säännöllistämiseen, ruokavalintojen parempaan tiedostamiseen sekä kasvisten lisäämiseen. Jo näillä valinnoilla voisi moni päästä tosi pitkälle!

Miksi kaikesta tehdään jokotai? Suurimmalle osalle ihmisistä se keskiverto voisi olla juuri se tavoittelemisen arvoinen asia. Pari-kolme kivaa treeniä viikkoon, hyötyliikuntaa, keskiarvoiset 8 tunnin yöunet ja semihyvä ruokavalio. Täysin realistinen ja saavutettavissa oleva tavoite. Tuntuu vaan, että nykyään jokaisen täytyy olla sellainen oman elämänsä huippu-urheilija! Valitettavasti tämmöinen odotus terveellisen elämäntavan toteuttamisesta ei tee sen aloittamisesta kovin helppoa. Pidemmän päälle terveellisempää olisi muodostaa niitä hyviä tapoja, joita voidaan sitten hyvillä mielin noudattaa vaikka lopun ikää.

Tarkoitukseni ei siis ole soimata fitnesstä, trendiruokavalioita tai elämäntapamuutoksia. Välillä vain kummastuttaa kaikki tämä äärimmäisyys ja ääripäistä toiseen poukkoilu. Jokainen saa mielestäni syödä/juoda/liikkua/elää niinkuin tahtoo. Ughhh, olen puhunut.