tiistai 28. tammikuuta 2014

Omena-fenkolisalaatti avokadolla

 
Mulla meni yli viikko että sain edes maistettua palan fenkolia.
Siitä sitten toinen viikko että oikeasti keksin mihin sitä voisi käyttää.
Maku on aika vahva.
Mutta taisin tykästyä siihen!
 
Makumieltymyksiä voisi melkeimpä verrata ihmissuhteisiin.
Toisista sitä vaan tykkää heti.
Kuten vaikka mansikoista, bataatista ja pähkinävoista.
Jo ensi tapaamisella toinen tuntuu tutulta ja turvalliselta.
Aikaa voisi viettää yhdessä loputtomiin, eikä kyllästymisestä ole tietoakaan!
 
Toisiin taas täytyy tutustua rauhassa.
Makustella.
 
 
Päädyinkin yhdistämään uuden ystäväni fenkolin kirpsakan omenan kanssa.
Ompun kanssa ollaan jo vanhoja tuttuja.
Viime vuodet tiiviisti matkassa kulkenut avokado pääsi myös messiin.
Ja tuo kolmikko tulikin oikein mainiosti juttuun keskenään!

 
Omena-fenkosalaatti avokadolla
puolikas pienestä fenkolista (~100g)
keskikokoinen omena
puolikas avokado
 
Suikaloi omppunen ja fenkoli ohuiksi tikuiksi.
Sekoittele kaverukset keskenään.
Lisää leikkiin kuutioitu avokado.
 
Tarjoile esimerkiksi kalkkunan kera!

 
Onko teillä ennakkoluuloja jotain ruokia kohtaan? :)
 

3 kommenttia:

  1. Täälläkin on nautittu avokadoa! Itse en olekaan fenkolia syönyt miesmuistiin, joskus varmaan ravintolassa tms. on tullut maistettua, mutta tarkkaan en makua muista. Tosin jotenkin noiden kolmen kombo kuulostaa ja näyttää tosi hyvältä...

    Itselläni ei ole pahemmin ruokaennakkoluuloja paitsi valmisruokia, eineksiä ja joitain lihoja kohtaan... mutta se ei ole ihmekään, koska onhan itsetehty aina parempi vaihtoehto ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fenkolin maku on aika vahvasti anismainen! Mutta minun mielestäni ihan miellyttävä :)

      Hahah, noita kohtaan mullakin on ennakkoluuloja ;)

      Poista
    2. Totta, niin muuten onkin! Hmm, pitääkin varmaan rohjeta ostamaan sitä kotiin asti joku kerta :)

      Poista