tiistai 12. marraskuuta 2013

Terveelliset joulupiparit

 
No niin te joulun odottajat,
on aika leipoa pipareita!
Eikä mitä tahansa pipareita.
Joulupipareita ilman jauhoja, lisättyä sokeria tai voita?
Kuullostaa vähän kummalta mutta totta se on ;)
Näiden herkkujen makeus tulee siirapin ja sokerin sijaan taateleista.
Voi on korvattu kookosöljyllä ja vehnäjauhot kookosjauhoilla.
Mausteet ovat toki samat!
 
Korostan kuitenkin, että jos pipareita syödään parina päivänä vuodessa,
voi mielestäni syödä ihan tavallisiakin versioita.
 
Nämä piparit kyllä maistuvat ihan joulupipareilta,
mutta koostumus eroaa totutusta.
Lämpiminä nämä ovat vielä suhteellisen pehmeitä, mutta jäähdyttyään kovettuvat hieman.
Niistä ei silti tule piparimaisen rapeita, vaan vähän kuivakoita.
Ratkaisuna tähän toimii tietysti ystävämme mikro!
Muutaman minuutin mikrotus ja piparit ovat taas superherkkua!
Tai sitten tietysti jos on yhtä outo kuin minä, voi syödä nakerrettavia kuivia pipareita :D
Väriltään terveysversiot jäivät myös hieman hailakammiksi.
Mutta ei se ulkonäkö ole kaikki kaikessa, vai mitä? ;)
 
 
Joulupiparit by Hilla
 
200g pehmeitä kuivattuja taateleita (n.28kpl)
1 kananmuna
1/3dl jähmeää kookosöljyä
 
1,5dl kookosjauhoja
1tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
(tai 0,5tl neilikkaa, kanelia, inkivääriä ja pomeranssia kutakin)
 
 
Soseuta taatelit sauvasekoittimella mahdollisimman tasaiseksi massaksi.
Lisää kananmuna ja kookosöljy.
Surruttele sekaisin.

 
Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuiva-aineet.
Lisää jauhoseos taatelimassan joukkoon.
Sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi.
 
Ihanaa kun saa upottaa sormet taikinaan!
 



 
Siirrä taikina jääkaappiin vetäytymään noin tunniksi.

 
Sitten vaan piparointi puuhiin!
Taikina kauliintui yllättävän hyvin.
Vähän varovaisuutta täytyy käyttää, sillä taikina saattaa repeillä liian kovasta käsittelystä.
Tarvittaessa käytä apuna jauhoja!
Käytä valitsemasi mallisia (mieluusti pinkkejä) piparimuotteja ja siirrä piparkakut leivinpaperoidulle pellille. Tässä voi käyttää apuna vaikka juustohöylää :D



 
Paista pipareita 200-asteessa noin 5-6min.
Itselleni tästä syntyi kolmisenkymmentä pientä piparia!
Piparit ovat valmiita kun ne ovat saaneet vähän väriä ja koti tuoksuu jouluiselta :)

 
 
Tarjoile esimerkiksi smoothien ja mantelivoin kera kynttilänvalossa!
 



31 kommenttia:

  1. wautsi! pitää testaa joulun lähetessä :)

    VastaaPoista
  2. Maistuko taikina hyvältä? Tykkään nimittäin taikinasta tosi paljon:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä itseasiassa tullut maistaneeksi! Luulisin sen olevan vähintään yhtä hyvää kuin piparitkin? :)

      Poista
  3. Täytyy testata, näyttää hyvältä! :) Mistä ostat taateleita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ostin ihan rainbow taateleita prismasta, sellainen vihreä pussi :)

      Poista
  4. Pitääkin miettiä, milloin aloittaisi joulun ja nämä ovat kyllä ensimmäiset jouluherkut, jotka teen :).

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, tätä on pakko kyllä kokeilla :) Saa luvan olla kanssa mun kohdalla ensimmäinen jouluherkku. Voi vitsi, vähän näistä varmaan tulee ihana tuoksu ja joulufiilis kotiin!

    VastaaPoista
  6. Jee!! Tätä reseptiä oon salaa toivonut ja odottanut joltakulta! Kiitos, sinä nero!<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos mielettömästi tästä reseptistä <3. Olen nimittäin se, kuka toivoi näitä terveellisiä jouluherkkuja.

    Siitä puheen ollen, taatelikakku voisi olla yksi mahtava jouluresepti-idea? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) taatelikakku olisi kyllä kiva idea, täytyy vaan katsoa miten aika riittää!

      Poista
  8. Älä ota paineita, sillä olet jo toteuttanut kaksi jouluista rseptiä :). Mutta kivahan se olisi.

    VastaaPoista
  9. millä tuon kookosöljyn voi korvata??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, no voihan siinä ihan voitakin käyttää :) sen sijaan millään kasviöljyllä en lähtisi korvaamaan, ihan koostumuksen ja maunkin vuoksi!

      Poista
    2. Mulla tuli mieleen, että kävisiköhän kookosmaidon se "mönjä" siitä päältä? Sehän on suht paksua ja kookostakin vielä :D.

      Poista
    3. En usko että kookosmönjä kelpaa tuohon tarkoitukseen, sillä se ei sisällä tarpeeksi rasvaa koostumuksen pehmentämiseksi. Tai ainahan voi koittaa! :)

      Poista
  10. Olet ihana! Piparit ovat uunissa namskis! Vinkkinä: Kaulimista helpottaa elmukelmu taikinan päällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooi, kiitos kauniista sanoistasi :) kaulimisvinkki pistetään korvan taakse!

      Poista
    2. Iina, tuliko pipareista hyviä? Oliko taikinaa vaikea muuten käsitellä?
      Ja Hilla, kannattaako tuo taikina jättää suht paksuksi vai voiko kaulita ns. kuin normaalin piparitaikinan (siis yhtä ohueksi), että kohoaako nuo kuinka?

      Poista
    3. Heippa! Piparit eivät kohoa kauheasti eli kannattaa jättää suhteellisen paksuksi :) pipareiden maku selviää kokeilemalla ;)

      Poista
  11. Tuli tosi hyviä ja oonki syönyt jo kaikki. Ihan yksin. :) Uusia oon nyt tekemessä, päätin kuitenkin laittaa hiukan vähemmän kookosjauhoja tällä kertaa, ettei tuu niin "jauhoisen" makuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Mullakin upposi kyllä lähes kaikki omaan masuun :) tosiaan niissä on se kookosjauholle ominainen koostumus. Voisi tosiaan varmaan testailla vähemmällä jauholla tai sitten korvata vaikka puoli desiä mantelijauholla?

      Poista
  12. Voikohan tuon kookosjauhon korvata kaurajauhoilla pelkästään? Vai pitäisikö laittaa mantelijauhoa sekaan? Ja saako tuota kookosöljyä ihan normaalista ruokakaupasta, kun en ole koskaan sitä käyttänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kookosjauho on siitä jännää, että sitä tarvitaan leivonnassa tosi vähän. Eli jos haluat käyttää kaurajauhoja, sinun täytyy kolminkertaistaa jauhon määrä :)
      En ole kyllä nähnyt kookosöljyä tavallisessa ruokakaupassa. Kookosrasvaa on kyllä ruokakaupoissakin, mutta sitä en suosittele ostamaan, sillä se on hyvin prosessoitua ja täysin eri tavaraa :) Kokeileppa käydä vaikka Punnitse&Säästä, Life tai Ruohonjuuri liikkeissä katsomassa, löytyy varmasti!

      Poista
  13. Hei, onpas kiva blogi sulla ja mainio resepti! Heti silmääni tarttui tällainen jännittävä kombinaatio: pidät kookosöljyä terveellisenä ja olet ravitsemustieteen opiskelija - miten tämä voi olla mahdollista? ;) Tarkoitan vaan, että Suomen virallisten ravitsemusohjeiden mukaan kookosöljy on kovana rasvana ihan yhtä huonoa kuin voikin. Mikä on sinun mielipiteesi tähän keskusteluun?

    Itse olen yhä kahden vaiheilla, vaikka kookosöljyä joskus olenkin resepteissäni käyttänyt. Väitteet sen puolesta ovat joskus aika järjettömiä (tosin myös vastaväitteet ovat usein hieman epäuskottavia), esim. kookosöljyä käyttävät kansat ovat terveempiä, rasvat ovat kemialliselta rakenteeltaan samanlaisia kuin äidinmaidossa jne. - ainakaan itseäni moiset seikat eivät vakuuta. Kaikkea kohtuudella ja niin eespäin, mutta minusta on aina kiva keskustella ravitsemuksesta, joten ajattelin kysyä mielipidettäsi :)

    Oi, ja tutustun ehdottomasti blogiisi tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nyt hitsin pimpulat, kirjoitin juuri pitkän kommentin, joka sitten hävisi kuin tuhka tuuleen...

      Mutta tosiaan, ei meitä ravitsemustieteen laitoksella aivopestä uskomaan kaikkea mitä suosituksissa sanotaan ;) Jokainen noudattaa valitsemaansa linjaa. Itse olen tosiaan sitä mieltä, että kohtuudella käytettynä kookosöljy ei ole haitallista - mutta ei välttämättä erityisen terveellistäkään.

      On kyllä viitteitä, että esim. pienten saarten asukkaat, jotka saavat suuren osan energiastaan kookosöljyn tyydyttyneestä rasvasta, olisivat terveempiä! Mutta tässä täytyy ottaa huomioon monta muutakin seikkaa, kuten suurempi fyysinen aktiivisuus, luonnollinen ruoka, kalan ja kasvisten suurempi käyttö jne!

      Ravitsemuskeskustelut ovat aina tervetulleita :)
      Ihanaa että löysit blogiini, tervetuloa lukijaksi!

      P.s Ajattelinkin että voisin joululoman aikana kirjoittaa uuden tekstin kookoksesta ja sen terveellisyydestä!

      Poista
    2. Kiitos avartavasta vastauksesta! Mukavaa kuulla, että myös teidän laitoksella omien aivosolujen käyttö sallitaan ;) Itselläni on vaan tullut median kautta todella mustavalkoinen ja kapeakatseinen kuva ravitsemusterapeuttien ravintokäsityksistä: ikään kuin kaikki ihmiset mahtuisivat samaan muottiin. Omaa ideologiaani vasten tämä on todella ristiriitaista, sillä minusta asia on päinvastoin, ja ihmisillä saattaa olla hyvinkin erilaisia tarpeita optimaalisen ravinnon suhteen ainakin näin nykymaailmassa, jossa ihmisten aktiivisuustasossa, ruoansulatuselimistön toiminnassa jne. on niin suuria eroja.

      Odotan innolla tuota kookospostausta, jos sitä on vielä tulossa :)

      Poista
    3. Pitää vain ymmärtää että VRN:n ravitsemussuosituksia ei edes yritetä tehdä yksilöille, vaan kyse on suosituksesta väestötasolla! Ravitsemussuositus on siis suositus, joka sopii suurimmalle osalle väestöstä :) ei siis väkisin muottiin vääntämistä, vaan yleisiä linjauksia, joita noudattamalla suurin osa ihmisistä söisi terveellisemmin kuin tällä hetkellä! Yksilöllisyys täytyy totta kai asiakastyössä ottaa huomioon, mutta ravitsemussuosituksista saa jonkin sortin suuntaviivoja. Hyviä pointteja sinulla!

      Ähh, yritän ehtiä tässä vuoden alussa bloggailla myös asiatekstejä! Piti kirjoittaa yhtä kouluraportti lomalla ja se veikin vähän enemmän aikaa kuin luulin... Palaan kookosasiaan heti kun suinkin ehdin! Jos ei ala tekstiä näkyä niin käypä muistuttamassa ;)

      Poista