lauantai 25. toukokuuta 2013

Papukeitto

 
Palsternakka-papu-sosekeitto
~400g palsternakkaa
purkillinen (valko)papuja
1 sipuli/punasipua
2 laakerinlehteä + timjamia/rosmariinia
mustapippuria, suolaa
(2-3rkl maustamatonta tuorejuustoa)
 

 Kuutioi palsternakka. Keitä matalalla lämmöllä sipulien ja nipuksi sidottujen yrttien kanssa noin 45min.

 Poista yrttikimppu, lisää valutetut pavut & tuorejuusto. Mausta suolalla ja pippurilla.
Soseuta sauvasekoittimella niin tasaiseksi kuin kyseisellä laitteella onnistuu...


Koostumukseltaan keitto on melko paksua. Jos haluaa vähän ohuempaa/sileämpää, voi tietysti aina lisätä vettä. Olen tehnyt tätä nyt kahdesti ja voin sanoa että tykkään! Ensimmäisellä kerralla käytin valkopapuja, mutta toisella kerralla niitä ei jostain syystä ollut kaupassa. Niinpä päädyin papumixiin, josta seurasi jälkimmäisen satsin hieman kyseenalainen väri.
Totesin myös että vatsalleni olisi parempi olla käyttämättä sitä tuorejuustoa...
No ainakin maistui hyvältä ;)
Lisukkeeksi voi käyttää vaikkapa kananmunia, jauhelihaa tai kanaa sekä erilaisia kasviksia ja siemeniä. Jos ei näin kesän kynnyksellä tee mieli lämmintä ruokaa niin voin iloksenne kertoa että tämä maistuu superhyvältä myös kylmänä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti