perjantai 10. toukokuuta 2013

Maitoo?

 Tarkimmat ovatkin varmaan huomanneet, ettei rahka-raejuusto-jogurtti sörsseleitä ole täällä pahemmin viime aikoina näkynyt. Olen nimittäin huomannut epämiellyttävän ongelman. Maito aiheuttaa mulle kauheeta kutinaa suun ympärillä ja ihottumaa!
Olen pienenä ollut maidolle allerginen. Onkohan se ylenmääräinen maitotuotteiden kittaaminen aiheuttanut nyt herkistymisen uudelleen?
Kokeilussa on siis maitotuotteiden vähentäminen. Toivoisin kovasti että tämä menisi ohi, tykkään sen verran rahkasta.
Hauska havainto oli kuitenkin ettei kuvissa näkyvä homogenoimaton maito aiheuta oireita! En ole vuosiin pystynyt käyttämään muuta kuin laktoositonta maitoa. Selitystä en kyllä tälle keksi, mutta aion tätä käyttää jatkossakin. Halvempaakin kuin laktoositon maito ;)
Homogenointi tarkoittaa käsittelyä, joka maidolle tehdään rasvan erottumisen estämiseksi. Homogenoimattomassa maidossa rasva siis kertyy purkissa siihen pinnalle. Ravistamalla tämäkin ongelma kuitenkin häviää :)
Ravintoarvoissa ei ole eroja tavalliseen maitoon verrattuna, sillä homogenointi ei vaikuta rasvan määrään/muiden ravintoaineiden laatuun.


Ravintosisältö /100g: Energiaa: 190kJ/46kcal
 Proteiinia 3,2 g
 Hiilihydraattia 4,8 g
  josta sokereita 4,8 g
 Rasvaa 1,5 g
  josta tyydyttyneitä rasvahappoja 1,0 g
Natriumia 0,04 g
Kalsiumia 120 mg
 

 

 
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen blogi sulla :) Jään seurailemaan.
    Mistä kaupasta ostit tuota maitoa?

    VastaaPoista
  2. Hei kiitos kovasti!
    Ihan S-kaupasta tai Prismasta löytyy ainakin näin Kuopiossa :)

    VastaaPoista